Hallitus antoi toukokuussa eduskunnalle esityksen palveluvalikoiman periaatteista, joita ovat tarve, turvallisuus, vaikuttavuus, kustannusvaikuttavuus, yhdenvertaisuus ja ihmisarvon loukkaamattomuus.
Hyvät periaatteet voivat kuitenkin jäädä sivurooliin, kun säästöjä haetaan. Jää epäselväksi, mitkä palvelut kuuluvat julkisesti rahoitettuihin palveluihin yhdenvertaisesti eri puolilla Suomea.
Tarvitsemme palvelulupauksen, jossa kuvataan, mitä palveluita kansalaisilla on oikeus julkiselta sosiaali- ja terveydenhuollolta odottaa tarvekriteerien täyttyessä ja missä ajassa ne toteutuvat. Pelkkä lupaus ei kuitenkaan takaa, että ihmisen tarve tulee kohdatuksi.
Siksi tarvitaan tietoa tarpeesta (palvelutarve) ja järjestelmän toiminnasta (palveluvaste), mutta ennen kaikkea siitä, miten ihmisen tilanne etenee. Vasta se näyttää, kohtasivatko tarve ja palvelu.
Palvelun saaminen ei nimittäin vielä tarkoita, että tarve on tullut kohdatuksi. Ihminen voi saada vastaanottoajan, diagnoosin, hoitokontaktin tai useita eri palveluja ja silti jäädä tilanteeseen, joka ei etene tarkoituksenmukaisesti.
Pitäisi seurata, miten ihminen pärjää ja eteneekö hänen tilanteensa, ei pelkästään käyntien määrää.
Palveluja voi olla paljon, mutta ne voivat olla vääränlaisia, riittämättömiä, väärään aikaan annettuja tai toisistaan irrallisia. Jos lupaamme vastata ihmisten tarpeisiin, meidän on myös pystyttävä arvioimaan, toteutuuko lupaus käytännössä.
Iäkkäiden palvelut tarjoavat tästä konkreettisen esimerkin. Iäkkäiden määrä kasvaa, mutta säännöllistä kotihoitoa saa heistä entistä harvempi. Palvelulupaus ei itsessään ratkaise resurssien riittävyyttä. Se tekee näkyväksi, mitä yhteiskunta lupaa ja mitä sen toteuttaminen edellyttää.
Kotihoitokäynnit voivat toteutua, ja silti vanhus voi jäädä tilanteeseen, jossa hänen pärjäämisensä ei parane. Tästä syystä pitäisi seurata, miten ihminen pärjää ja eteneekö hänen tilanteensa, ei pelkästään käyntien määrää.
Seuranta kannattaa myös vaikuttavuuden vuoksi. Sosiaali- ja terveysministeriön Sote2040-vision mukaan resursseja tulisi kohdentaa iäkkäiden kuntouttavaan ja terveyttä edistävään palveluun, joka on vaikuttavaa. Kun iäkkäiden peruspalvelut eivät toimi, tarve siirtyy kalliimpaan erikoissairaanhoitoon ja päivystykseen.
Lupaus on lattia, ei katto: se kertoo, mitä ihminen voi vähintään odottaa. Emme voi jatkaa tilanteessa, jossa yksittäinen ammattilainen joutuu ratkaisemaan ilman yhteisiä perusteita, kuka saa apua ja kuka ei.
Pahinta ei ole se, että tiedät, mitä saat, vaan se, että et tiedä, mitä saat.
Pahinta ei ole se, että tiedät, mitä saat, vaan se, että et tiedä, mitä saat. Täsmällinen lupaus tukee yhdenvertaisuutta ja verovarojen läpinäkyvää käyttöä sekä auttaa kansalaisia suunnittelemaan omaa hoivaansa.
Lupaus luo pohjan myös täydentäville palveluille. Osa ihmisistä täydentää julkisia palveluja omin varoin jo nyt, mutta kaikilla siihen ei ole mahdollisuutta. Täydentävät palvelut eivät kuitenkaan korvaa vastuuta julkisista palveluista. Palvelulupaus on arvokas vasta, kun tiedämme, pitääkö se.
Aaltonen on sosiaalipolitiikan dosentti, Hyytiälä organisaatioanalyytikko.