Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ilves pelastettiin uima-altaan pohjalta Keravalla – pieni märkä rätti oli kuivuttuaan komea näky

Outo loiskinnan ääni havahdutti Sirkka Enjalan. Keravalaisen omakotitalon piha-altaasta löytyi yllättäen pieni ilves, joka ui ympyrää viimeisillä voimillaan.

Keravalainen Sirkka Enjala, 76, palasi asioilta kotiin, kun hän kuuli ulkoa erikoista loiskintaa. Ääni tuli pienestä ilveksestä, joka oli pulassa altaan pohjalla pääsemättä sieltä pois. Enjala soitti heti lähellä asuvalle pojalleen, joka lähti hätiin.

Sasu Enjala, 58, kertoo, ettei ilves jaksanut enää pitää päätään ylhäällä ja hörppi vettä, eli pelastamisella oli kiire. Äiti oli ollut pois kotoa nelisen tuntia, eikä tiedossa ole, miten kauan eläin oli joutunut altaassa räpiköimään.

Ensin sille yritettiin tarjota kodinhoitohuoneen lattialta otettua räsymattoa avuksi.

– Jos se olisi lyönyt kynnet kiinni siihen mattoon, olisi saatu se heti pois altaasta. Aina kuitenkin kun yritin tarjota sitä, niin se kääntyi pois. Hain autosta leveän kuormaliinan. Sain pujotettua sen ilveksen mahan alle ja vedettyä sen altaan reunalle, ja takajaloista vedettyä vielä kuiville, Sasu Enjala kertaa.

Ilves oli kuin märkä rätti, laiha ja pieni, kun se saatiin altaasta ylös.

– Juuri ennen kuin se meni tajuttomaksi, se piti ihmeellisen rääkäisyn. Emo naukui metsässä, kun nostin pentua maton avulla ylös ja kannoin kodinhoitohuoneeseen.

Kodinhoitohuoneessa ilvestä kuivattiin ensin pyyhkeellä ja sen jälkeen hiustenkuivaajalla. Samalla Sasu Enjala hieroi eläintä kyljistä ja mahan alta. Kääntäessä eläin yritti vähän jo sähistä.

Noin tunnin kuluttua eläin virkosi niin paljon, että se yritti jo jaloilleen. Halua nousta oli, mutta voimia ei vielä ollut.

– Päätin tarjota sille vettä ja kun laitoin vesikuppia eteen, se pääsi puraisemaan hanskan läpi. Yksi kynsi ja hammas meni läpi ihoon. Kävin varmuuden vuoksi myöhemmin terveyskeskuksessa hakemassa jäykkäkouristusrokotuksen.

Kun eläin nousi jaloilleen, se jätettiin tokenemaan yksin. Lasioven takaa näkyi, kun varjo käveli ympyrää ja välillä istui kuin kissa kiltisti. Välillä se meni penkin taakse piiloon, välillä kaapin väliin. Sille jätettiin ovi auki ulos, ja noin tunnin päästä se lähti vauhdilla kohti metsää.

Kaiken kaikkiaan siitä hetkestä, kun Sasu tuli altaalle pelastamaan ilvestä ja se lähti takaisin metsään, kului aikaa nelisen tuntia.

Pari päivää tapahtuman jälkeen Sasu laittoi omaan someen kertomuksen ja kuvia ilveksen pelastamisesta. Somejulkaisuun tarttui ensin Maaseudun Tulevaisuus. Ilveksen pelastusoperaatiosta on kertonut aiemmin myös Ilta-Sanomat.

Erikoinen pelastusoperaatio toi pitkäksi aikaa hyvän mielen.

– Oli palkitsevaa, kun se nousi jaloilleen ja näki, että se selviää tästä. En olisi ikinä osannut odottaakaan, että voisin kohdata tuommoista. Äidin kanssa on mietitty, miten se altaaseen joutui, joku vahinko siinä on käynyt, olisiko se juossut altaan vierestä ja liukastunut.

Allas on ollut pihassa kolmisenkymmentä vuotta, eläimiä sinne ei ole aiemmin joutunut. Sadevesi poistetaan altaasta uppopumpulla, mutta nyt sinne oli ehtinyt kertyä vettä.

Ilves nimettiin Simoksi, sillä silloin oli Simon nimipäivät, vaikka eläimen sukupuolesta ei tietoa ollut.

– Muistetaan sitten vuosienkin päästä kun mietitään, milloin se olikaan.